2013/10/20

Blue







So cold but oh so pretty. And luckily slowly freezing lakes and first snowflakes don't feel so bad when you have tickets to spring booked for January.


2013/02/27

On repeat

Bastillesta olen kertonut täällä aiemminkin ja syy, miksi halusin bändiin palata, löytyy allaolevasta videosta. Kyseessä on Flaws- kappaleen Abbey Roadilla nauhoitettu versio, johon törmäsin vastikään ja sen myötä suhteemme on syventymässä varoivaisesta ihastuksesta aidoksi rakkaudeksi.

Kyseessä on ehdottomasti paras ja koukuttavin kappale aikoihin. Tuntuu, että siitä löytyy uusia ulottuvuuksia joka kuuntelukerralla, jotain, mikä saa kylmät väreet kulkemaan koko kehon läpi. Oli kyse sitten Abbey Roadin studiosta, viuluista, laulajan tulkinnasta tai näiden kaikkien yhdistelmästä, olen aivan myyty.

Flawsilla on tärkeä sanoma kerrottavanaan; paljastetaan kaikki pikkuviat ja isommatki itessämme ja huomataan, että ei maailma siihen kaadu koska me tarvitaan niitä ollaksemme kokonaisia.

Kuuntele ja kerro oma mielipiteesi, olisi mukava kuulla tekeekö kappale yhtä suuren vaikutuksen muihin.


Täytyy myös kiittää maailmaa siitä, että Youtubessa ei ainakaan toistaiseksi ole rajoitettu kuuntelukertojen määrää.

// Uusi albumi ilmestyy muuten 8.3. ja löytyy jo nyt Spotifystä :-)

2013/02/02

You gave me magical

Biffy Clyro gave me magical. Nimittäin taianomaisen uuden albumin. Opposites on pelkkää parhautta, mutta mitä muuta voi odottaakaan kun yhdistetään indierock, skottiaksentti ja säkkipillisooloja. Luit oikein, säkkipillisooloja.





Ehdottomasti paras albumi aikoihin, keneltäkään. Veikkaisin tästä myös vuoden parasta albumia, vaikka vuosi tosiaan on vasta aluillaan. 

Ja mainitsinko, että kyseessä on tupla-albumi?

2013/01/19

Who's the hippy now?

Elokuussa haaveilin pienestä piristyksestä kameralleni ja tämmöinen kuoriutui paketista, jonka sain synttärilahjaksi ihanilta tytöiltäni. Olen ollut yhtä hymyä siitä asti, tuo on täydellinen. :)


Kamerahihna on 60-luvun vintagea, joten on hauska miettiä, kenelle se on aiemmin kuulunut.  Kenties kaltaiselleni haaveilijalle? Tai maailmanmatkaajalle?

Tuo kaulassa on hyvä suunnata kuvaamaan maailmaa. 

Saadaan tähän blogiinkin vähän elämää.

Kiitos tytöt!